Jyllinmaa_Tunnus_vaaka_RGB_kelt

Salesforce – kulu vai investointi?

Salesforcen kaltaisessa pilvipalvelussa yrityksen investoinnit voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: 1) lisenssimaksuihin, 2) kehitysprojektikuluihin ja 3) työntekijöiden palkkoihin.

Näistä lisenssikulut otetaan yleensä annettuina. Kun lähdetään hakemaan säästöjä, ne kohdistuvatkin usein ensimmäiseksi kehitykseen ja ihmisiin. Tässä kirjoituksessa käyn läpi yleisimmät ajatusvirheet ja ongelmat, joihin näin toimiva yritys ajautuu. Esittelen samalla kokonaisvaltaisemman tavan ajatella pilvipalveluun tehtävien investointien tavoitteita, suhteita ja määriä.

Tiukentuneessa taloustilanteessa toiset yritykset alkavat kulukuurille, toiset taas investoivat liiketoiminnan kehittämiseen. Kun säästötavoitteet on suuria ja kiire on kova, keskittymällä kylmiin numeroihin tulee helposti tehtyä myös vääriä johtopäätöksiä. Säästämällä väärässä paikassa liiketoiminnan edellytykset saatetaan tyrehdyttää tyystin, täysin omien väärien toimenpiteiden ansiosta.

1. Lisenssikulut – lähtöruutu

Pilvipalvelun lisenssikulut on kuin auton polttoaine: Jos järjestelmää halutaan käyttää, lisenssimaksut on maksettava. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lisenssimaksuja kannattaisi optimoida ja miettiä aktiivisesti, kuka yrityksessä tarvitsee palvelua ja mihin tarkoitukseen. Lisenssikulut tulisi kuitenkin olla järkevässä suhteessa palveluun tehtyjen muiden investointien suhteen, ne eivät saisi olla yksittäinen suurin kuluerä palvelussa, muuten palvelua ei käytetä oikealla tavalla. Lisenssithän sinänsä ei tuota yritykselle mitään.

Jatkan auto-vertausta: Taksiyrittäjän täytyy ostaa jokaiseen autoonsa polttoainessa (tai sähköä), muuten ei autot liiku mihinkään. Mutta tämän lisäksi autoon tarvitaan säännölliset huollot, renkaidenvaihdot, pesut, siivoukset…ja etenkin kuljettaja. Ilman kuljettajaa auto ei tuota taksiyrittäjälle mitään muuta kuin kuluja.

2. Kehitys – säännöllistä säästöä

Salesforce -maailmassa oman Salesforce-ympäristön säännöllinen kehitys on palvelua käyttävälle yritykselle tärkeää. Palvelua kehittämällä yrityksen on mahdollista säästää työntekijöiden manuaalista työtä, nopeuttaa prosesseja, tarjota asiakkailleen parempaa palvelua, parantaa yrityksen sisäistä tiedonkulkua jne.

Mikäli palvelu on säännöllisessä käytössä, pienkehitystä ja projekteja pitäisi olla jatkuvasti: Yleensä yrityksillä on tavoitteita, kasvua, säästöjä, tehokkuuden parantamista jne. Jos yritys ei panosta kehitykseen, kehitystä ei yleensä synny itsestään. Kehitykseen tulee käyttää vähintään saman verran euroja kuin palvelun lisensseihin.

3. Ihmiset – investoinneista isoin & ihmeellisin

Palvelun sydän ja tuottoisin osa on kuitenkin palvelua käyttävät ja kehittävät ihmiset. Nämä ihmiset ovat ratkaisevassa osassa siinä, kuinka paljon palvelusta on hyötyä yrityksen liiketoiminnalle. Ihmisiä pitää kouluttaa, kannustaa ja ohjata oikeaan suuntaan. Ihmiset pitäisi olla yrityksen suurin investointierä, sillä jos he eivät toimi, on aivan sama montako lisenssiä on käytössä ja kuinka hyvässä kunnossa Salesforce -ympäristö on teknisesti.

Tämän ajatusketjun seuraaminen ja johtopäätösten hyväksyminen on todennäköisesti monelle lukijalle melko helppoa. Haasteet tulevat vastaan budjettia tehdessä ja säästötoimenpiteistä päätettäessä. Silloin on tärkeää muistaa, että kiinteiden kulujen mittaaminen etukäteen on helppoa, mutta menetettyjen tuottojen ja pienentyneen liiketoiminnan aiheuttamat menetykset ovat vaikeampia ennustaa. Niitä ei vaan näe etukäteen excelistä.

Varaa yrityksellesi Salesforce -vuosihuoltopalaveriaika!

Mikäli haluat riippumattoman asiantuntija-arvion yrityksenne Salesforce-tilanteesta niin nykyisen lisenssitilanteen, käyttöasteen kuin tulevan kehityksen ja investointien kannalta, ota yhteyttä!

Minulla on yhteensä 7 vuoden kokemus eri kokoisista (1-1000+ -käyttäjää) Salesforce-ympäristöistä sekä Salesforce- asiakkaan, Salesforce -palvelun omistajan, Salesforce -kumppanin, liiketoiminnan kehityksen, projektipäällikön ja -konsultin näkökulmasta.